Pitkästä aikaa massailuilta. Totesin samalla, että vähiin on massat päässeet, ja ihan vääränlaisia värejä löytyy. Siis hyvät värit sinällään, mutta lisääkin pitänee hankkia, niitä miedompia värisävyjä, jottei sekoitus ole näin hankalaa jatkossa aina. Yllättävän nopeasti aika vierähti, enkä vielä edes ehtinyt tekemään kaikkea, mikä oli mielessä. No, huomenna voi jatkaa.

food5cent.jpg

Pekoni onnistui yllättävänkin hyvin, maissit jotenkuten ja salamista tuli jopa liian kapeaa, mutta kelvannee ruuanlaittoon silti.

Tässä muun ohella on tullut tehtyä hissuksiin myös vähän kukkaloistoa parvekkeelle ihan aidoista luonnon kasveista - kuivista tosin
parvekekukat.jpg